Operaatio Räiskis, haava, siivous ja pärinä

Klirrr! Rrrrräisk! Täytyy journalistinkin joskus levätä. Yöllistä rauhaani häiritsi kuitenkin eräänä yönä vallaton kännykkää pimeässä hamuileva isäni, joka osui vanhan ja väsyneen puhelimensa sijaan lasiin, joka osui lattiaan. Aniharvoin on nähty yhtä tehokkaan pieneksi sirpaloituvaa lasitavaraa (Muistimerkintä itselle: lähetä kotimaan puolustusministeriöön vihje rypälepommin uudesta sisällöstä). Kuten jo kerran sanoin, täytyy yöllä kuitenkin usein kerätä voimia uutta päivää varten, joten käänsin tällä kertaa vain kylkeäni ja tuhistin menemään kohti aamun koita vanhempieni ilakoidessa sirpaleiden kera.

Aamut ovat Bangkokissa toisinaan lähes samanlaisia kuin Malmilla. Isän kanssa telmitään ainakin viikonloppuisin ja aamupuurotkin syödään yhdessä. Sitten palaan aikanaan äidin luo ja, jos siltä tuntuu, saatan nukahtaa päivän ensimmäisille unille yhdeksän kymmenen maissa. Vaikka kaipaan kyllä Malmille, ei siinä mitään. Harvoin on täkäläisiä siunattu yhtä hyvillä parin asteen pakkasilla tai suojasäillä kuin Malmilla, missä nukuin tukevia monen tunnin päikkäreitä pihalla. Ja vaikka kaikki täällä haluavat kovasti leikkiseuraani, olisi mukava nähdä myös muita lyhyitä ihmisiä, joita Malmilla tuntui olevan mukavaksi tungokseksi saakka.

Kuten hajamielisimmät lukijakunnastani tässä vaiheessa raporttiani, olin jo ehtinyt unohtaa tuon taannoisen sirpale-episodin äitini keskeyttäessä pitkän vaatimuslistani esityksen (täytyy sanoa, että vähilläpä resursseilla näitä raportteja tehdään, edes pressikorttia ei ole liiennyt erityiskohtelun takaamiseksi ulkomaailmassa) ulvahtamalla lasinsirpaleen uppoutuessa syvälle päkiän nahkaan. Jätin kieltämättä näin jälkikäteen ajatellen hieman ehdottoman sävyisen monologini hienotunteisesti odottamaan parempaa aikaa ja osoitin äidille sopivassa määrin empatiaa. Lopputulos: sirpale poistui ja jalka parani. Välillisenä vaikutuksena voidaan pitää myös sitä, että perun kaikki yritykset parantaa rypälepommeja ja muita aseita. Lapsikin ymmärtää, etteivät ihmisten satuttamiseen tarkoitetut välineet ole kannatettavia edes käänteisellä keittiöpsykologialla höystettyinä (muistimerkintä itselle: selvitä, kuinka voisit edistää kaukaisen kotimaasi liittymistä Ottawan sopimukseen).

Isä kuvittelee, että kaikki on kaikkialla samanlaista. Minä ja äiti arvasimme, ettei täällä mitään imureita siivouksessa käytetä, mutta hellyttävän hyväuskoinen isäni kehotti kysymään, josko hotellilla olisi imuria näkymättömien lasinsirujen poistamiseen erityisesti minun leikkireviiriltäni. Epäilyksistään huolimatta äiti teki työtä käskettyä, jolloin imurin sijaan yksi siivoja ja kaksi muuta hotellityöntekijää tungeksivat paljain jaloin huoneistoomme. Totesivat tarkastuksen jälkeen lattialla olevan lasinsiruja. Kuinka sattuikin! Tämän jälkeen ryhtyivät toimeen ottamalla esiin siihen tarkoitukseen sopivaksi katsomansa välineet: pesuainepullon, luudan ja mopin. Tämä on yhtä hyvä kuin imuri, sanoi eräs joukosta hämmentyneelle äidilleni pesuainepulloa ylpeänä näyttäen. Erityisesti lattian tahrat saivatkin kyytiä tässä vahvasti sitruksen tuoksuisessa tehoiskussa, jonka nimesin Operaatio Räiskikseksi alun ja lopun räiskyvistä tapahtumista johtuen.

Kommunikaatio on täällä päivän jos toisenkin sana. Välillä tuntuu, että puhuisin kaikkien muiden kanssa aivan eri kieltä, kun viesti ei mene perille ei millään. Olenkin alkanut yhä useammin turvautua kielistä selkeimpään, voimakkaaseen päristykseen runsaan syljen kera. Ilmoitan tällä erinäisistä asioista ja vanhemmat ovatkin jo parantaneet ymmärrystään yli kymmenkertaiseksi entiseen nähden, yltäen nyt noin yhteen kahdeskymmenesosaan kuullunymmärtämisessä. Tämä Kommunikaatio 2.0:ksi nimeämäni korkeamman tason viestintätapa on läheisesti sukua Kari-vaarin Skypessä harjoittamalle puheelle.

Viestintä yleisesti ottaen on valitettavasti ottamassa takapakkia. Tuoreen hallituksen ministeri tutkii asemamaassani median puolueettomuutta ja kertoi, ettei tarkoituksena suinkaan ole kontrolloida paikallista mediaa. Olen nuoresta iästäni huolimatta sen verran kokenut kehäsopuli, että osaan tulkita tämän tarkoittavan melko suoraan vastakkaista. Jään tarkkailemaan tilannetta huolestuneen huokauksen kera. Riippumattoman journalistin vastuu on välillä kovin raskas kantaa.



Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok.

PS. Huomasin tätä kirjoittaessani, etten jo julkaistusta raportista huolimatta sittenkään ollut vielä aivan selvillä täkäläisistä sairaanhoitopalveluista; olinhan tutkinut tähän mennessä ainoastaan ensiavun toimivuuden. Niinpä uudistin yllättäen taannoisen "vatsaflunssani" ja pääsin kuin pääsinkin tutustumaan myös paikallisen sairaalan lastenklinikkaan. Voin kertoa, että hoito oli erinomaista. Vanhempi lääkärisetä nimittäin löysi nyt syyllisen myös aiempaan huonovointisuuteeni. Syynä oli vanhempieni minulle ystävällisesti tarjoama kananmuna, jonka proteiini ei kuulemma useinkaan sovi ikäiselleni nuorelle herrasmiesreportterille. Suomessa tilanne jostain syystä on toinen. Saamieni ohjeiden mukaan lihaasyömätön pikkutoimittaja on siellä jo varhaisessa vaiheessa tuupattava täyteen munaa ja kaikkea muuta "sallittua" proteiinia. Lieneekö selitys ilmastossa?