Tempauduin yhtäkkiä vaatteisiin ja minut vietiin taksiin. Lentokentälle kuulemma. Hirveä kohellus kotona oli aiemmin saanut eräänlaisen päätepisteen - toisinaan oudosti käyttäytyvät vanhempani ovat viimeisten viikkojen aikana onnistuneet pääsemään eroon suurimmasta osasta kiinteää omaisuuttamme. Huolestuin toden teolla vasta kun isä katosi melkein viikoksi jokellettuaan sitä ennen silmäkulma vuotaen "pawiisi-pawiisi-isi-wakastaa". Noh, onneksi oli äiti ja mummi sekä famu turvana ja isäkin tuli takaisin ilmeisesti puhekykynsä palauduttua. Olen jäänyt tarkkailemaan tilannetta tältä osin.
Mutta nyt takaisin tähän tempaukseen. Taksissa oli kumma tunnelma. Ihan kuin vanhempani olisivat olleet jotenkin, noh, alakuloisia. Minä puolestani istuin kaikessa rauhassa ison pojan turvaistuimessa ja kuuntelin taksikuskisedän juttuja. Ihan viihdyttäviä, ei siinä mitään.
Lentokentällä aiempi epäilykseni sai vahvistuksen: vanhempani ovat seonneet lopullisesti. He raahasivat painavia matkalaukkuja ensin vaa'alle ja sitten - epäilemättä vaarin ja famun näkemisestä riemastuneina - rupesivat jälleen aukomaan vaivalla täytettyjä laukkuja. En jaksanut edes liiemmin hämmästyä, kun vanhempani rupesivat auliisti jakamaan tavaraa isovanhemmilleni. Vielä 400 grammaa tästä ja tuosta toisesta kapsäkistä, he todistivat avokätisyyttään. Löin kättä hiljaa otsaani vasten toisten täpistessä laukkujen sisällön kanssa.
Lentokentällä oli hyvä meno. Isi vaihtoi vaippani ja painelimme melkein suoraan portille 32, missä suuri joukko ihmisiä oli odottamassa pääsyä isohkoon alumiini- tms. putkeen. Myöhemmin kävi ilmi, että putki kohoaisi ilmaan ja veisi meidät kauas pois. Jaa niin, ja passintarkastaja ihmetteli isän ja minun erilaisia sukunimiä. Hiljaa harmittelin, että isä oli luopunut toisesta feminismipaidastaan hetkeä aiemmin isovanhempieni hyödyksi.
Sinnittelin koneessa vähän ehkä kiusallanikin hereillä mahdollisimman pitkään ja nukahdin vasta kun tiesin vanhempieni sitä vähiten odottavan. Jymy-yllärin varmistin nukkumalla lähes laskeutumiseen saakka, mitä pidin aika hauskana käytännön pilana.
Olen nyt perillä Bangkokissa ja asustan tätä nykyä kaakkoisosassa kaupunkia, isän työpaikan lähellä. Lukijoilleni, jotka eivät sitä satu tietämään kerron, että Bangkok on paikka joka vastaa keskimäärin alalauteita. Näillä alalauteilla on myös runsaasti tuntemattomia ihmisiä, jotka tulevat rutistamaan kättä tai poskea ihastellen. Olen aiemmin ihmetellytkin näiden ihmisten vähyyttä kauppa- yms. reissuilla. Prismassa oli usein kyllä oivia tilaisuuksia tähän, vaan ei. Ja liikennettä täällä piisaa, oh boy! Joskus on ilma ollut aika sakeana mopojen, autojen ja erityisesti vanhojen bussien savua.
Mutta nyt takaisin tähän tempaukseen. Taksissa oli kumma tunnelma. Ihan kuin vanhempani olisivat olleet jotenkin, noh, alakuloisia. Minä puolestani istuin kaikessa rauhassa ison pojan turvaistuimessa ja kuuntelin taksikuskisedän juttuja. Ihan viihdyttäviä, ei siinä mitään.
Lentokentällä aiempi epäilykseni sai vahvistuksen: vanhempani ovat seonneet lopullisesti. He raahasivat painavia matkalaukkuja ensin vaa'alle ja sitten - epäilemättä vaarin ja famun näkemisestä riemastuneina - rupesivat jälleen aukomaan vaivalla täytettyjä laukkuja. En jaksanut edes liiemmin hämmästyä, kun vanhempani rupesivat auliisti jakamaan tavaraa isovanhemmilleni. Vielä 400 grammaa tästä ja tuosta toisesta kapsäkistä, he todistivat avokätisyyttään. Löin kättä hiljaa otsaani vasten toisten täpistessä laukkujen sisällön kanssa.
Lentokentällä oli hyvä meno. Isi vaihtoi vaippani ja painelimme melkein suoraan portille 32, missä suuri joukko ihmisiä oli odottamassa pääsyä isohkoon alumiini- tms. putkeen. Myöhemmin kävi ilmi, että putki kohoaisi ilmaan ja veisi meidät kauas pois. Jaa niin, ja passintarkastaja ihmetteli isän ja minun erilaisia sukunimiä. Hiljaa harmittelin, että isä oli luopunut toisesta feminismipaidastaan hetkeä aiemmin isovanhempieni hyödyksi.
Sinnittelin koneessa vähän ehkä kiusallanikin hereillä mahdollisimman pitkään ja nukahdin vasta kun tiesin vanhempieni sitä vähiten odottavan. Jymy-yllärin varmistin nukkumalla lähes laskeutumiseen saakka, mitä pidin aika hauskana käytännön pilana.
Olen nyt perillä Bangkokissa ja asustan tätä nykyä kaakkoisosassa kaupunkia, isän työpaikan lähellä. Lukijoilleni, jotka eivät sitä satu tietämään kerron, että Bangkok on paikka joka vastaa keskimäärin alalauteita. Näillä alalauteilla on myös runsaasti tuntemattomia ihmisiä, jotka tulevat rutistamaan kättä tai poskea ihastellen. Olen aiemmin ihmetellytkin näiden ihmisten vähyyttä kauppa- yms. reissuilla. Prismassa oli usein kyllä oivia tilaisuuksia tähän, vaan ei. Ja liikennettä täällä piisaa, oh boy! Joskus on ilma ollut aika sakeana mopojen, autojen ja erityisesti vanhojen bussien savua.
Isän työpaikka vaikuttaa hyvältä. Pari päivää isi on siellä käynyt ja aika nopeasti palannutkin. Sitten on tosin kiirehditty monnipartaisen sedän auton kyytiin, kierretty rakennuksesta toiseen ja kuunneltu setien ja tätien kehuvan asuntoja.
Olen toistaiseksi tyytyväinen täällä oloon (etenkin kun mummi oli tänään meidän tietokoneessa ja tätini Janna eilen), mutta on kai reportterinkin levättävä. Taidan vetäytyä vaununi koppaan vetämään sikeitä, huomenna on jälleen uusi päivä tämän Bangkokin eli uusien ystävieni mukaan Krung Thepin auringon alla.
Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok.
2 kommenttia:
Moi Bangkokin Aleksis!
Onpa ilahduttavaa saada kuulumisiasi näin teknologisesti hyvin kehittyneitä kanavia myöten! Mahtaa olla jännät paikat siellä Bangkokissa. Siellä ei varmasti juurikaan näy pingviinejä :-).
Voi hyvin ja sano terkkuja äidille&isälle!
Halein,
Johanna-täti Helsingistä
P.S. Täällä on kova lumimyräkkä
Heippamoikka!
Terveisiä valkoisesta Helsingistä. Täällä on kuin lattianrajassa saunassa: viileetä ja märkää.
Kiitos viihdyttävästä raportoinnista. Jatkoa odottaen
Hannaliisa
Lähetä kommentti