Reportteri reporankana

Sairaslomaa olisi vielä jäljellä, mutta kutsumustaan ei voi kieltää. Sitä paitsi pikkulinnut lauloivat lukijoiden jo kaipaavan päivitystä. Vaikka tekstejäni ovat julkisesti kommentoineet vain kaksi rohkeaa, äiti on välittänyt tietoa runsaasta lukijapalautteesta - kiitos ja lisää kiitos!

Mutta sairaslomasta siis. Olin tässä eräänä iltana ravintola-arvostelua mielessä jäsennellessäni hieman huonovointinen ja vatsani päätti luovuttaa päivälliseni vanhempieni sänkypeitolle. Ja Peppi-lelulle. Ja taksiin. Ja mukavan lääkärisedän huoneeseen. Ja äidin ja isän päälle. Isä ei muuten ollut tästä jälkikäteen kovin iloinen, kun päätti jostain kumman syystä lähteä noissa samoissa vaatteissa seuraavana päivänä töihin. Vaikka yritin hymyllä viestiä kärsiväni vain pienestä vatsaflunssasta, vanhempani kauhistuivat ja kiidättivät minut pikavauhtia Bangkokin hienoimpaan sairaalaan tutkittavaksi. Siellä vanhemmilleni rauhoittavasti hymyilevä nuori lääkäri katsoi kurkkuuni ja korviini ja kuunteli keuhkoni ja sydämeni ja totesi minun olevan kaikin puolin normaali, kuinkas muuten. Kyseessä oli joko virus tai jokin sopimaton ruoka. Vanhempani syyttävät porkkanasosetta, jota tosin kieltäydyin syömästä omituisen jälkimaun takia. Olisin taas kunnossa parissa kolmessa päivässä. Sain myös hyvänmakuista lääkettä ja erinomaiselta maistuvaa vettä - nam - muuta en enää tästä lähtien juokaan! Siitä lähtien ruoka on pääosin pysynyt hyvin siellä missä pitääkin. En kuitenkaan rankan yön jälkeen jaksanut tavalliseen tapaan viihdyttää väliaikaista kotiamme puhdistaneita siivoojatätejä (jäin muuten miettimään, miksi heitä nauratti niin kovasti, kun äiti yritti elekielellä selittää heille, miksi sänkypeitossa on isoja iloisenkeltaisia bataattitahroja), vaan huusin suureen ääneen heitä antamaan minulle nukkumarauhan. No, kuka sitä nyt ihan aina jaksaa olla ihailijoillensa kohtelias.

Ihailijoista puheenollen, niitä täällä Bangkokissa riittää! Kokemukseni mukaan thaimaalaisten hillitty käytös on myytti, sillä ihmisethän suorastaan riehaantuvat minut tavatessaan. Isän työpaikaksi paljastuneen Unescon tiukkailmeinen vartijakin intoutui ilveilemään ja huiskuttamaan hulluna, kun ajelin ystävämme Khun Direkin auton takapenkillä istuen ohitse. Niin, sillä aiemmin mainitsemallani monnipartaisella sedällä on siis nimikin. Mies on muuten erittäin ystävällinen ja on esitellyt meille kaupunkia jo monena päivänä. Lähinnä tosin olemme nähneet sisätiloja, kirjanpitoni mukaan 15 asuntoa. Reissuilla isi, äiti ja Khun Direk ovat jatkuvasti puhuneet Sukhumvitista ja yhä enemmän myös jostain Arista. Aivan erinomaisen hienoja asuntoja kyllä.

Mutta takaisin asiaan. Täällä mukavassa Napa Place -hotellissa innostus on aivan karannut käsistä ja vastaanoton tädit, ja on siellä yksi setäkin, kaappaavat minut aina tilaisuuden tullen syliinsä tai peittävät silmänsä ilmestyäkseen taas käsiensä takaa huutaen "cha-ee" tai "kukkuu". Olen jo opettanut heille hieman suomea - tosin yksi tädeistä osasi jotakin suomen tapaista jo ennestään vietettyään vuoden Raumalla vaihto-opiskelijana. He myös rohkaisevat vanhempiani tilaamaan ruokaa huoneeseen ja muistavat aina jäädä hetkeksi minun viihdytettäväkseni mennen tullen. Vaihtorahaa heillä ei koskaan ole mukana, vaan sitä tuodaan sitten erikseen - ja taas leikitään!

Palvelu täällä Napa Placessa on erinomaista myös siinä mielessä, että meille on järjestetty pari söpöä lemmikkiliskoa. Ne majailevat useimmiten keittiön seinällä tai ikkunalla ja näyttäytyvät pimeän tullen. Perhekokouksemme asialistan kohta nimeltä liskojen väri - keltainen vai vihreä, on vielä nuijimatta. Ehkäpä te lukijat osaatte auttaa?

Isi on käynyt töissä. Olen jäänyt tarkkailemaan tilannetta siltä osin, että ilmiöstä vaikuttaa tulevan jotenkin pysyvä. Päivätkin ovat pidentyneet kun asuntojen katselmus on jäänyt yhtäkkiä päiväkuvioistamme. Isin lempiaiheita työpäivän jälkeen on kertoa kuinka paljon hän pitää erityisesti yhdestä työtehtävästään: se on massiivisen kokousmuistion tekeminen kokouksesta, jossa hän itse ei ollut paikalla ja josta on huono äänite ja jossa ihmiset puhuvat hitaasti ja jäsentelemättömästi ja jossa puhutaan asioista joita isi ei oikein vielä hallitse. Hmm. Näin lueteltuna tehtävä ei kuulosta äkkiseltään kovin kiehtovalta, mutta jokaiselle makunsa mukaan. Pääasia, että isi viihtyy.

Minua on kehuttu täällä siis harva se hetki ja osaan ottaa kohteliaisuudet varsin arvokkaasti vastaan. Toisin on eräillä. Isi olisi arvatenkin kohkannut yhdestä vaivaisesta saamastaan kehusta koko illan, ellen olisi ns. varastanut show'ta tutkivan ja osallistuvan journalismin taidonnäytteeksi muodostuneella sairaalareissullani. Isin kehu ansaitsee omaperäisyydellään ehkä silti maininnan. Kaupan naispuolinen kassa nimittäin pyysi isiä maksun jälkeen vielä odottamaan hetken. Isin kuuliaisesti toljottaessa tyhjyys katseessaan neitiä takaisin kassa jäsenteli sanoja oikeaan järjestykseen, minkä jälkeen tuotti ytimekkäästi lauseen: "Your nose is beautiful ". Isä nauramaan lähes hallitsemattomasti ja pokkaillen kiittelemään. Perussuomalaiseen tapaan isi tietysti jäi tapahtuneen jälkeen filosofiseen pohdintaan kohteliaisuuden luonteesta ja päätyi siihen, että kyseessä oli omalla tavallaan ymmärrettynä jonkin sortin loukkaus.

Rakkaat lukijani! Lähden tästä tekemään talletusta pankkiin, niin sanoakseni. Pian pieneksi jäävä vaununkoppa kun kutsuvasti vetää puoleensa.

Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok

Helsinki - Bangkok

Tempauduin yhtäkkiä vaatteisiin ja minut vietiin taksiin. Lentokentälle kuulemma. Hirveä kohellus kotona oli aiemmin saanut eräänlaisen päätepisteen - toisinaan oudosti käyttäytyvät vanhempani ovat viimeisten viikkojen aikana onnistuneet pääsemään eroon suurimmasta osasta kiinteää omaisuuttamme. Huolestuin toden teolla vasta kun isä katosi melkein viikoksi jokellettuaan sitä ennen silmäkulma vuotaen "pawiisi-pawiisi-isi-wakastaa". Noh, onneksi oli äiti ja mummi sekä famu turvana ja isäkin tuli takaisin ilmeisesti puhekykynsä palauduttua. Olen jäänyt tarkkailemaan tilannetta tältä osin.

Mutta nyt takaisin tähän tempaukseen. Taksissa oli kumma tunnelma. Ihan kuin vanhempani olisivat olleet jotenkin, noh, alakuloisia. Minä puolestani istuin kaikessa rauhassa ison pojan turvaistuimessa ja kuuntelin taksikuskisedän juttuja. Ihan viihdyttäviä, ei siinä mitään.

Lentokentällä aiempi epäilykseni sai vahvistuksen: vanhempani ovat seonneet lopullisesti. He raahasivat painavia matkalaukkuja ensin vaa'alle ja sitten - epäilemättä vaarin ja famun näkemisestä riemastuneina - rupesivat jälleen aukomaan vaivalla täytettyjä laukkuja. En jaksanut edes liiemmin hämmästyä, kun vanhempani rupesivat auliisti jakamaan tavaraa isovanhemmilleni. Vielä 400 grammaa tästä ja tuosta toisesta kapsäkistä, he todistivat avokätisyyttään. Löin kättä hiljaa otsaani vasten toisten täpistessä laukkujen sisällön kanssa.

Lentokentällä oli hyvä meno. Isi vaihtoi vaippani ja painelimme melkein suoraan portille 32, missä suuri joukko ihmisiä oli odottamassa pääsyä isohkoon alumiini- tms. putkeen. Myöhemmin kävi ilmi, että putki kohoaisi ilmaan ja veisi meidät kauas pois. Jaa niin, ja passintarkastaja ihmetteli isän ja minun erilaisia sukunimiä. Hiljaa harmittelin, että isä oli luopunut toisesta feminismipaidastaan hetkeä aiemmin isovanhempieni hyödyksi.

Sinnittelin koneessa vähän ehkä kiusallanikin hereillä mahdollisimman pitkään ja nukahdin vasta kun tiesin vanhempieni sitä vähiten odottavan. Jymy-yllärin varmistin nukkumalla lähes laskeutumiseen saakka, mitä pidin aika hauskana käytännön pilana.

Olen nyt perillä Bangkokissa ja asustan tätä nykyä kaakkoisosassa kaupunkia, isän työpaikan lähellä. Lukijoilleni, jotka eivät sitä satu tietämään kerron, että Bangkok on paikka joka vastaa keskimäärin alalauteita. Näillä alalauteilla on myös runsaasti tuntemattomia ihmisiä, jotka tulevat rutistamaan kättä tai poskea ihastellen. Olen aiemmin ihmetellytkin näiden ihmisten vähyyttä kauppa- yms. reissuilla. Prismassa oli usein kyllä oivia tilaisuuksia tähän, vaan ei. Ja liikennettä täällä piisaa, oh boy! Joskus on ilma ollut aika sakeana mopojen, autojen ja erityisesti vanhojen bussien savua.

Isän työpaikka vaikuttaa hyvältä. Pari päivää isi on siellä käynyt ja aika nopeasti palannutkin. Sitten on tosin kiirehditty monnipartaisen sedän auton kyytiin, kierretty rakennuksesta toiseen ja kuunneltu setien ja tätien kehuvan asuntoja.

Olen toistaiseksi tyytyväinen täällä oloon (etenkin kun mummi oli tänään meidän tietokoneessa ja tätini Janna eilen), mutta on kai reportterinkin levättävä. Taidan vetäytyä vaununi koppaan vetämään sikeitä, huomenna on jälleen uusi päivä tämän Bangkokin eli uusien ystävieni mukaan Krung Thepin auringon alla.

Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok.