Vailla varsinaista loppunäytöstä.

Hyvät lukijani. Sitten viime raportin ehti tapahtua paljon ja koska annoin reportterin sanan jäädä tarkkailemaan tilannetta, lienee lyhyt raportti jälleen paikallaan. Bangkok savusi edelleen monella kulmalla ja täysin ulkopuolisen siviiliväestön kannalta uhkaavimmat tilanneet koettiin kotini lähistöllä Din Daengissä, missä punapaidat uhkasivat räjäyttää kaasusäiliöautoja kerrostalon sisäpihalla. Tämä ja jokunen muu vähemmän taktinen veto punapaidoilta aiheutti sen, että nk. tavan kansalaiset alkoivat spontaanisti kapinoida melkoisiksi kiusanhengiksi muuttuneita mielenilmaisijoita. Piti oikein kaivaa vanha brittiensyklopediani esiin ja tarkistaa sanan anarkia merkitys: substantiivi; 1. yhteiskunnan tila vailla hallitusta tahi lakia; 2. hallituksen kontrollin puutteesta johtuva poliittinen ja sosiaalinen epäjärjestys. Uumoilinkin sanan kuuluvan substantiivien lyömättömään sanaluokkaan, mikä täten varmistui.


Vanhempani tuntuvat pitävän ajatusleikeistä yhteiskunnallisen kuohunnan aikaan. Tällä kertaa he huvittivat itseään ajattelemalla minne kotoa voisi lähteä, jos täytyisi. Etelävaihtoehto tuntui hieman huonolta, sillä sieltä nousi sankka savu ja tietojeni mukaan käynnissä oli eräänlainen pattitilanne sotilaiden ja mielenosoittajien välillä. Pohjoisessa oli tilanne valoisampi, sillä se oli savua lukuun ottamatta etelän kanssa identtinen. Lännessä olivat nuo yllä mainitut kaasuautot, joita viranomaiset pyrkivät pitämään viileinä vesisuihkulla, mikä tuntui oudolta – vain harvoin on Bangkokissa kuultu säiliöautojen räjähtävän itsestään mikäli niiden ulkolämpötilasta ei pidetä huolta vesisuihkulla. Lännessä säiliöautojakin lähempänä oli myös edellisyön suurin kahakkapaikka jota sotilaat vartioivat valppaana. Itä jäi näissä laskelmissa etäisesti viehättäväksi vaihtoehdoksi, sillä vaikka punapaitojen mellakoiden keskus sijaitsi siellä, on sinne monta kilometriä matkaa. Idän miinuspuoli oli lisäksi se, että siellä törmää ennen pitkää joentörmään, muttei esimerkiksi lentokenttiin tai muihin reitteihin ulos kaupungista kuten muissa ilmansuunnissa.

Illan pimettyä Bangkokissa ja savupilvien joko hälvettyä tai jäätyä hämärän pehmeään vaippaan kuulimme äkisti isäni kanssa ulkoa ihmeellistä metallin kirskuntaa ja koneiden murinaa. Se alkoi vaimeana ja koveni kumeaksi ja komeaksikin kaiken peittäväksi äänimatoksi ja pakotti meidät muiden mukana tarkistamaan sen erikoista lähdettä. Varmistus armeijan osallisuuteen konfliktin loppupaketoimisessahan se siellä. Viitisenkymmentä telaketjuilla varustettua panssariajoneuvoa jyristi kotitalomme editse uljaassa kavalkadissa kohti viereistä sotilastukikohtaa. Ilmoitin isälleni heleällä pikkupojanäänelläni ”tankki” ja hän ymmärsi asiani. Rutistimme toisiamme kolonnaa katsellen, toivotimme katsomaan tulleen ällistyneen äidin seuraamme ja toivoimme kaikki pikaista ja rauhallista loppua eriskummalliselle yhteenottojen sarjalle.

Noh, leimallista viime päivien tapahtumasarjan loppumiselle oli myös, että paljon ei lopulta tapahtunut. Tarkoitan luonnollisesti sitä kaikkea mitä olisi voinut varsin luontevasti tapahtua ja ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka läheltä saattoi pitää. Lukija ymmärtänee mitä tarkoitan kun sanon, että on parasta että siirryn asiaan ennen kuin kirjoitan itseäni yhtään syvemmälle pussiin. Niin sanoakseni.

Vaikka konfliktin jatkuessa kuulimme laukauksia ja näimme mustia savupilviä palavista busseista, renkaista ja muista hyödykkeistä, kaikki päättyi lopulta yllättävän rauhallisesti ja pian. Armeijan siivottua riittävän monta punapaitojen valtaamaa liikenneväylää jäi jäljelle enää käytännössä hallituksen päämajan punapaitakeskittymä, jolle armeijan panssareiden saarretuksi tuleminen oli hieman tilattua enemmän. Pistämättömänä lisäinsentiivinä hallitus tarjosi johtoporrasta lukuun ottamatta punaisille bussikyytiä kotiin maaseudulle. Jotain thaimaalaista siinä oli, kun kaiken rähinän jälkeen kuulee hallituksen bussitarjouksen saaneen mielenosoittajat lähtemään kotia kohti. Miehää pirin mennä jo eilenä, mut rahat ei riittäny linja-autoon, sanoi orimattilalainen kun Mustasta Orista ulos kannettiin.

Asiaan. Kulmakunnillamme päivystää edelleen sotilaita M16-aseineen. Valitettavasti valokuvavastaavani isä on sen verran korrekti mies, että pyysi ennalta lupaa kuvan ottoon, mitä ei luonnollisestikaan heltynyt. Niinpä voin oheistaa tähän ainoastaan puskakuvaksi luonnehtimani kelvottoman otoksen eräästä sotilaspartiosta.


Päätän raporttini poikkeuksellisesti lainasanoin, jotka osuvasti kuvaavat viime päivien tuntoja bangkokilaisten kesken. Lausunnon antaja on YLE:n tavoittama lähistöllä asuva suomalainen, joka totesi tilanteen päällä ollessa seuraavaa: ”Mutta ei mitenkään vihamielistä ole ollut. Ulkona uskaltaa kyllä liikkua, paitsi silloin kun ulkona ammuskellaan.” Niinpä.



Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok.

Politiikan väreistä. Punainen huhtikuu.

Hyvät lukijat. Kerron teille pikaisesti ja siten ytimekkäästi kuulumisia kehittyvän tarinan keskeltä. Viime torstaina kuulimme yhtäkkiä punapaidoiksi kutsuttujen mielenosoittajien sulkeneen meille tutun ja lähistöllä sijaitsevan Victory Monumentin liikenneympyrän. Sivumennen sanoen, olen mielenkiinnolla seurannut täkäläisten tapaa aina aika ajoin pukeutua sankoin joukoin samanvärisiin paitoihin (tätä ennen keltaisiin), tukkia joku liikennemuoto (viimeksi lentoliikenne) ja ryhtyä vaatimaan hallituksen eroa. Mutta takaisin liikenneympyrään. Taksit blokkasivat tehokkaasti kaikki kaistat, eikä viranomaisilla ollut keinoja puuttua asiaan. Hoitajalleni Sunitalle tämä aiheutti ylimääräistä päänvaivaa, sillä hän kulkee bussilla ao. reittiä joka työpäivä edestakaisin. Annoin hänelle ilmajunakortin ja toivoin, että matka sujuisi mukavasti monumentin yläpuolelta junasta mielenilmausta ihastellen. Näin kävikin ja lisäksi jokusen tunnin päästä demonstraatio lopetettiin tykkänään ja taksit lipuivat paikalta pois.


Olen jo pitkään nauttinut vieressämme sijaitsevan kuninkaallisen armeijan ratsuväkirykmentin kiitettävästä helikopteriliikenteestä. Aivan, tuskin pelkästä ihastelun ilosta, vaan sen vuoksi että se toimii mahdottoman hyvänä ja luotettavana proxy-henkisenä indikaattorina kahnauksille. Liikenne olikin jo oikein reipasta samoihin aikoihin kun Pattayan ASEAN-kokouksen turvallisuusfarssi oli meneillään ja valtionpäämiehiä kuljetettiin ties minne. Myös Pattayalla osataan pukeutua yhteneväisesti ja niinpä väki sonnustautui siniseen ja asettui ihmiskilveksi punapaitojen ja kokouksen väliin, huonolla menestyksellä. Pääministerin mukaan kyse oli täysin spontaanista, tavallisten ihmisten toiminnasta. Näinköhän on?

Viikonlopun ja Thai-uudenvuoden Songkranin lähestyessä tunnelma keveni ja ihmisillä alkoi olla vakaa kuva asioiden rauhoittumisesta, jotta koko kansan riemuisa juhlinta voisi alkaa veden heiton (kaksi eri sanaa, toim. huom.), valkealla jauheella ihmisten ja omaisuuden tuhrimisen sekä juovuksissa ajoneuvoilla ajamisen muodossa. Taustatutkimukseni osoitti tilanteen menevän päinvastaiseen suuntaan, kuten kävikin. Lauantaina viettäessäni poikien päivää isin kanssa pohdiskelin hiljaa mielessäni pitkän aikavälin terveydenhuoltojärjestelmään liittyvän tutkivan journalismin prioriteettihankkeen seuraavaa osaa ja päätin, että on toimittava. Tilaamatta aikaa lähdin isin kanssa lääkärin vastaanotolle, tarkistamaan olivatko äidin edellispäivänä kertomat anekdootit tosiasioihin perustuvia. Varmimmaksi vakuudeksi päätin lisäksi testata lastenlääkäripuolta, sillä äidillä ei ole sinne potilaana asiaa. Katan täten loppuraportissani jopa aiottua suuremman aihealueen. Itkin jo lääkärikeskuksen aulaan tultaessa (testimielessä) kovaa kohtaloani, mutta onneksi isäni sai huomioni kiinnitettyä oleelliseen eli kirjaimiin. Sivumennen sanottuna olen yrittänyt laittaa sivulle videota aakkosten luvusta jo pidemmän aikaa, mutta tekniset ongelmat vaivaavat.

Vähemmän valpas lukija arvelee reportterin eksyneen harhaan ja pahoitellen ilmoittavan palaavansa hetimiten asiaan. Mutta! Vähemmän valpas lukija on itse astunut harhaan, sillä olemme jo asiassa. Mutta asiaan: samaan aikaan toisaalla olin laittanut äitini asialle tutkimaan kiristyvää tilannetta keskustan tienoilla. Nimellisesti opiskeluasioilla liikkuva äiti soitti minulle ja kertoi tilanteen olevan seuraava: ”no, kävelen tässä punapaitojen keskellä, tai niitä vastaan kun koulun rakennuksesta olivat pistäneet ilmajunaan menevät uloskäynnit kiinni. Ihme meininkiä.” Kirjatessani tarkkoja muistiinpanoja muistioni mind mappiin isäni tiedusteli varovasti, olivatko punapaidat kovin kireän oloisia. ”Ei ne ihan kauhean juhlatuulellakaan ole.” kuului vastaus ja vedin viivan punapaitojen liikehdinnästä pääministerin sisäministeriöstä tekemään ilmoitukseen poikkeustilasta Bangkokissa. Joko taas? Äitini ymmärsi seurata tilannetta varsin läheltä vielä hetken. ”Oho, niillä punapaidoilla on täällä kaksi tankkia”, kuului hämmästynyt ilmaus puhelimen päästä, ja tiedoillamme päihitimme kepeästi mm. pahimpien kilpailijoitteni CNN:n ja BBC:n raporttien paikkansapitävyyden.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä odotettu yhteenotto punapaitojen ja sotilaiden välillä kärjistyi oikeaksi taisteluksi. Yhteenotto käytiin yöllä meiltä parin kilometrin päässä ja tänään maanantaina on monesta paikkaa noussut savupilviä, kun punapaidat pyrkivät estämään liikenteen kulkua ja sotilaat raivaamaan tärkeitä solmukohtia vapaaksi. Renkaita ja liikennepoliisien koppeja poltetaan, ja valitettavasti osallisten terveys kärsii. Meidän osamme on ottaa rauhallisesti ja toivoa parasta, meillä kun ei mitään hätää ole.


Jään kaikilta osin tarkkailemaan tilannetta.

Täällä Aleksis. Bangkokin Aleksis, Bangkok.